Tapahtumia

Sukuseura järjestää jäsenilleen ja heidän läheisileen sukukokouksien lisäksi erilaisia tapahtumia, matkoja, kokoontumisia, illanviettoja jne. Niiden tarkoituksena on tutustua suvun historiaan, tutustua suvun jäseniin, hauskanpito ja yhteenkuuluvuuden tunteen kasvattaminen. Sukumme on suhteellisen pieni, joten yhteydenpito on sitäkin tärkeämpää. Tapahtumissa tapaa suvun jäseniä läheltä ja kaukaa.

Tapahtumia pyritään järjestämään kaikenikäisille vauvasta vaariin. Ehdotukset ja palaute ovat suotavia.



Risteily Tukholmaan 2008 PDF Tulosta Sähköposti

Sukuristeily Tukholmaan 2007

Heinäkuussa 2007 Kiinaset suuntasivat Tukholmaan sukuristeilyllä. Risteilyn kuluessa kuultiin sukututkimuksesta, askarreltiin, painettiin T-paitoja, tutustuttiin Tukholman nähtävyyksiin ja tietysti hemmoteltiin osallistujia maukkailla ruuilla niin buffetin kuin Food Gardenin puolellakin.

 
Särkänniemi 2006 PDF Tulosta Sähköposti

Kinasten retki Särkänniemeen

Kesällä 2006 Kinaset suuntasivat viikonloppumatkalle Tampereelle ja Särkänniemeen kaksipäiväiselle vierailuille. Tutustuttuamme Särkänniemen laitteisiin, planetaarioon, akvaarioon, delfinaarioon ja Näsinneulaan väsyneet mutta onnelliset suvun jäsenet suuntasivat Omenahotelliin yöksi. Osa jatkoi vielä toisenkin päivän ratkiriemukasta elämää Särkänniemessä.

sarkanniemi2006__007

LAST_UPDATED2
 


Kinasten sukuseura, webmaster Juha Kinanen
valid xhtml, valid css